Miksi

26.05.2019

Miksi kirjoittaa ajatuksiaan julkisesti luettavaksi? Miksi on tärkeää kirjoittaa omasta työstään, jonka käytäntö perustuu suurimmaksi osaksi kohtaamiseen fyysisesti jaetussa tilassa sekä kehollisuuteen.

Lueskelin Hesarista artikkelia, joka pohtii kirjoittamisen historiaa

Kiinnostavinta on kuitenkin se, miksi ihmiset rupesivat kirjoittamaan.

Syyt olivat käytännöllisiä: ihmismuisti ei enää riittänyt. Piti muun muassa laskea, luetteloida ja pitää kirjaa varastoista. Tarvittiin siis listoja.

"Lisäksi ihmiset halusivat nimetä asioita. Kolmas syy oli tarve kommunikoida tuonpuoleisen eli jumalien kanssa", Toth sanoi.

Annamari Sipilä, HS 26.5.2019

Itse koe juuri tuota tarvetta nimetä asioita. Nimetä itselleni työssäni tapahtuvia asioita. Nimetä ilmiöitä ja käytänteitä, joiden mukaan toimin työssäni. Nimeämällä hahmotan ne konkreettisemmin, jonka kautta voin tarkastella niitä kriittisemmin. Toisaalta, koska päädyin nimeämään niitä julkisesti täällä, tunnistan tarpeen kommunikaatiosta. 

Löysin tänään vahingossa myös vanhoja muistiinpanoja ryhmäkeskustelusta koskien tutkimuksellisen otteen tuomista oppimiseen ja opetukseen. Koen tarvetta paiskata muistiinpanot tänne tietynlaiseksi keskustelun aloitukseksi. Jättää ne haastamaan, huutamaan myöhempää käsittelyä. 

Kokemusten kuvailu

Voiko kokemusta kuvailla muuten kuin sanoin. Voisiko joissakin tapauksissa merkityksellisen kokemuksen yksityiskohdat palauttaa tarkemmin kehollisella tai muulla ilmaisulla; liikkuminen ja ääni? Toisaalta onko pedagogin näkökulmasta oppimiskokemusta edes tarpeellista rakentaa uudelleen; toisto, variaatio, kokemuksen uusintaminen opetuksessa?

Oman kokemukseni mukaan ensimmäistä kertaa käyttäessäni jotakin tehtävää opetustilanteessa, se tuntuu omasta toimivan usein hienosti ja koen olevana luovassa tilanteessa. Toistaessani tehtävän toisen ryhmän kanssa vertailen tahattomasti kokemusta aina ensimmäiseen kertaan, eikä kokemus palaudu koskaan yhtä tyydyttäväksi. Onko tällä merkitystä oppijalle? Ehkä toistaessani harjoitusta erilaisten ryhmien kanssa, se ei aukea minulle ainutlaatuisena kokemuksena, jonka lopputulosta en voi tietää. Toiston myötä katoaa aina tietty määrä herkkyyttä. Kykyä aistia, mitä juuri tämä oppimisryhmä/oppija tarvitsee. Toisto, variaatio, kokemuksen uusintaminen ovat tärkeitä elementtejä taiteessani, mutta en ole vielä tyytyväinen niiden käyttöön omassa opetustyössäni.

Reflektio

Käytännössä reflektoin omaa työtäni toki päivittäin, mutta suuremmassa mittakaavassa päivittäessäni opetussuunnitelmaani. Koulutuksen yleinen opetussuunnitelma asettaa minulle tavoitteet, joihin opetuksella olisi päästävä. Voiko taiteellista ja pedagogista prosessia kuitenkaan täysin rinnastaa? Voinko opettajana heittäytyä omassa opetuksessani tilaan, jossa työn lopputulos on yllätys? Eikö minun vastuu ole ohjata sitä selkeästi johonkin suuntaan? Olenko minä vastuussa lopputuloksesta vai oppija?

Havainnot

Opettaja/taiteilija on näköalapaikalla havainnoimassa oppijoiden vastusta, tunteita sekä yleistä sosiaalista kanssakäymistä opetustilanteessa /taiteellisessa prosessissa. Usein tutustuessaan oppilaaseen, opettaja tahtomattaankin palaa aiempiin kokemuksiin ja monistaa niitä. Tästä johtuen olen itse tahtomattanikin huomannut lokeroivani opiskelijoita aiempien kokemusteni perusteella tietynlaisiksi opiskelija- ja oppijatyypeiksi.

Taiteelliseen työskentelyyn liittyvistä sosiaalisista tilanteista sekä hiljaisen tiedon siirtymisestä. Yksilön vastuu ryhmätyöskentelyssä ja kuinka tämä usein uupuu taiteellisissa prosesseissa. Olen itse tuntenut omien taiteellisten prosessien aikana itseni enemmänkin jonglööriksi, joka pallottelee eri henkilöiden välillä pitäen ryhmän kasassa, kuin koreografiksi. Toisaalta olen tietoisesti valinnut työskentelytavan, johon ei kuulu "taidetta kriisien kautta" -metodi.

Artefakti

Onko opiskelija artefakti? Monet opettajat tuovat esille ja todistavat omaa erinomaisuuttaan luettelemalla/luetteloimalla menestyneitä opiskelijoitaan. Olen itsekin sortunut tietyllä tapaa tähän, vaikka en ajattelekaan, että he olisivat menestyneet minun ansiostani. Kuka tai mikä oppimistapahtumassa on tekijä, artefakti tai ympäristö?

Lahjakkuus

Miten tunnistaa lahjakkuus ja käsitellä sitä? Mietin onko lahjakkuutta olemassakaan. Pitäisikö enemmän puhua lahjakkuudesta harjoitella tai oppia, ei niinkään kehollisista ominaisuuksista tanssissa? Miten opettaa ryhmää tasa-arvoisesti/tasapuolisesti. Oma huomioni kiinnittyy usein ääripäihin. Opetustilanteessa usein eniten huomiota saavat heikoimmat sekä "parhaat". Kuinka jakaa huomionsa tasapuolisesti? Vai tarvitseeko sitä jakaa? Onko oppijoiden "velvollisuus" oppia vaikken antaisikaan erityistä huomiota? Annanko minä vain tilanteen, jossa voi oppia, jos haluaa? Mikä on opettajan vastuu.